Vaikuta rasvanpolttoosi ravinnon kautta
Syö oikeita rasvoja: Oikeat rasvat ovat hyväksi terveydellesi ja lisäävät rasvanpolttoa. Ellet syö rasvaa, et myöskään polta rasvaa. Oikea rasva oikeassa suhteessa on hyvän terveyden perusta.
Varo makeutusaineita: Monet korvaavat sokerin makeutusaineilla ja luulevat, että kaloreiden vähentäminen pudottaa painoa. Tutkimukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet tällaisen vaihdoksen positiivisia vaikutuksia, vaan makeutusaineet näyttävät vaikuttavan painoon suunnilleen samalla tavalla kuin sokerimakeutus. Jotkut uskovat, että tämä johtuu elimistön lisääntyneestä insuliininerityksestä sokerin tuloa vereen odotellessa. Kun tätä ei tapahdu sokeriarvot laskevat ja näläntunne lisääntyy. Toisaalta makeutusaineet ylläpitävät makeanhimoa ja aiheuttavat napostelua.
Maitotuotteet painonhallinnassa: Maitotuotteiden kalsium on osoittautunut tärkeäksi ihmisen elimistön energiansääntely- ja rasvankiertojärjestelmässä. Meijerituotteet kolme kertaa päivässä saattavat ehkäistä ylipainoa ja ylläpitää normaalipainoa painon alentumisen jälkeen.
Ravintolisät: Vaikka syöt ja liikut säännöllisesti, saattaa olla että tarvitset ravintolisää jossain muodossa optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi. Ravintolisä otetaan siis normaalin ravinnon lisäksi, ei korvaamaan sitä. Ravintolisät ovat täysin laillisia, eikä niistä ole tutkimusten mukaan haittaa elimistöllesi. Ravintolisät sisältävät samoja aineita, joita on myös syömässämme ruoassa, esimerkiksi keratiinia ja proteiinia. Ruoassa näitä aineita on vain vähäisessä määrin, kun taas ravintolisissä ne on tiivistetyssä muodossa. Näin ollen on halvempaa ostaa ravintolisiä kuin yrittää ostaa koko se ruokamäärää, jota tarvitaan vastaavien aineiden saamiseksi.

